Kirjoittaja Aihe: Puukattilan vaihto uuteen projekti (Blazen käyttökokemuksia ketjun lopussa)  (Luettu 27989 kertaa)

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Rikotaan radiohiljaisuutta päivittämällä tilannetta.

Urakoitsijan löytäminen osoittautui melko hankalaksi. Meni aika paljon aikaa odotellessa vastauksia, joita ei sitten kuulunut. Joku osasi onneksi sanoakin, ettei ennätä kattila asennuksiin. Havaittavissa on, että eksoottiselta kuulostavan kattilan asennus ei houkutellut.
No, lopulta löytyi ammattilainen, joka ymmärsi tilanteen ja saatiin sovittua asennus kesälle. Oli mukava huomata, että vaikkei kokemusta kattilan asennuksesta paljoa hänellä ollut, nopeasti pääsi kärryille eikä edes maalämpöön siirtymisestä keskusteltu.
Hyvä että on yrittäjiä, joilla on ammattitaitoa myös oman mukavuusalueen ulkopuolella. On varmasti selvää, että tiedän ketä suositella kun tutut kyselee hyviä putkimiehiä  :)

Sitten kattilaa ostamaan. Tämän piti olla selvää, tilaus sisään ja kattilaa odottelemaan. Kureniezen kanssa lähdin kauppaa tekemään ja ihan mukavasti se alkoikin.
Kysyin sitten hintaa toimitukselle, enkä saanut vastausta. Viikon odottelun jälkeen kureniezen sivuston chatissa otin yhteyttä ja niimpä vastaus tuli pian sähköpostiin. Kureniezen myyjä sanoi, että jos hyväksyn toimitus hinnan, voidaan tilata kattila. Loistavaa.

Hyväksyin hinnan ja pyysin koosteen toimituksesta, tuotteista jotka listasin sähköpostiin. Tästä on viikko ja edelleenkään ei vastausta kuulu. Alkaa luottamus pettämään, kun vastauksia pitää lypsää ja kysellä.

Joten, tilanteessa ollaan, ettei kattilaa ole  tilattu. Yllätyin tästä, oletin että tuotteen myyjät ovat innokkaita myymään tuotteitaan. Kyselemällä saan hyvin todennäköisesti tilausta edistettyä, mutta teenkö sitä, on eri asia.

Jälkiviisaana olisi pitänyt tilata kattila ennen vuoden vaihtumista, mutta suunnitelmiin ja muihin kiireisiin mennyt aika oli nyt siinä esteenä.
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

vesimies

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 303

Arvelisin että markkinat käy nyt niin kuumina että vastausajat venyvät sen vuoksi.
Itse tilasin heti vuodenvaihteessa Kotlystä kuormalavallisen tavaraa, aiemmin on lasku tullut muutamissa päivissä sähköpostiin, mutta nyt piti sieltäkin kysellä kun ei kolmeen viikkoon tullut mitään, sitten tuli seuraavana päivänä ja tavarat saapui viime viikolla.

Eli maltti on valttia ja kannattaa vaan rohkeasti laittaa kyselyä niin varmaan vastaavat kunhan ehtivät tuolla Kureniezenilläkin.

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Kyllä euroopassa on kova kysyntä. Olen kuullut juttua, että tehtaiden tuotanto menee kaupaksi koko ajan.

Vigas 40LC siis on tilauslistalla. Toimitusaika arvio oli yllättävän vähän, 4-6 viikkoa  :D Epäilen, ettei toteutu, mutta on tuosa vara myös venähtää.

Palvelu on ollut Kureniezella ystävällistä.

Olisi mukava saada tilaus vetämään, tässä keväällä oli tarkoitus aloittaa sähköjen purku+uusinta ja nälkä kasvoi syödessä, joten lattian ja seinien maalaus sekä kattoon lisätä kipsilevyä ja maalia pintaan.

Nyt motivaatio aloittaa mitään on nollassa, kun saattaa joutua Jäspi YPV:llä käryyttämään jatkossakin
« Viimeksi muokattu: 24.02.2023-07:41 kirjoittanut Puupate »
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Vs: Puukattilan vaihto uuteen projekti (toteutusvaihe)
« Vastaus #93 : 06.03.2023-08:42 »
Päivitellään tilannetta.

Kaupankäynti Kureniezen kanssa kävi vaikeaksi, joten unohdin vaihtoehdon kokonaan. Ihmettelen edelleen heidän halunsa laskea toimitushinnat ym. mutta ilmeisesti eurot eivät kelvanneet kun vastailu loppui heidän puoleltaan  ;D Jokainen voi kurkistaa Vigaksen hinnan Virosta ostettuna, jäi hankkimatta sieltä.

Piti tehdä suunnitelmien muutos, ja vähän mittailuja sekä pähkäilyä eri asioiden parissa viikon verran. Tilasin sitten 30kW Blaze Comfort LAMBDAN. Pitäisi olla tämän tiedon valossa toukokuussa pihassa. Budjetissa ollaan edelleen, tosin tuleehan tämä Kureniezeniltä hankittua Vigasta kalliimmaksi paljonkin. Mutta kun heillä ei intoa näytä kaupantekoon olevan, siirrytään suunnitelmissa vaan eteenpäin.

Asennus on putkimiehestä riippuen kesä-heinäkuun vaihteessa tai elokuulla.
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

Sorajewski

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 115
Tallikavereita lisää  8)

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Tallikavereita lisää  8)

Ilmeisen vähän näitä suomessa on. Kokemuksia jaetaan  ;D
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 70
Blaze tietäjät hoi :)  Mistä johtuu "harmoonin" noin 100kg suurempi paino vrt. muut saman tehoiset blazet? Toki vesitila ja polttoaine säiliökin ovat suurempia, mutta tuskin johtuu ihan tuosta.

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Ihan tarkkaan en osaa kertoa, mutta Harmonyn tulipesässä on INOX tulipesäjärjestelmä. Kaasutuspesä on erillinen elementti, joka on eristetty kattilan vesitilasta.
Tämä rakenne ainakin osaltaan selittää tuon.

Asennukseen liittyvää joutuu miettimään, että käytänkö laddomatia vai laitanko blazen omalla termostaatilla. Syy miksi mietin, on termostaatin sijainti. Se on "kylmän" tuloputken liitoksen sisällä. Toisinsanoen, vaihtoa varten pitäisi latauspumppu-kattila putki olla irroitettava.

Ajatus on uusia latauspumppu, joten laddomatin hinnaksi jäisi erotus laddomatin ja pumpun hinnan välille.

« Viimeksi muokattu: 07.03.2023-09:07 kirjoittanut Puupate »
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 70
Ihan tarkkaan en osaa kertoa, mutta Harmonyn tulipesässä on INOX tulipesäjärjestelmä. Kaasutuspesä on erillinen elementti, joka on eristetty kattilan vesitilasta.
Tämä rakenne ainakin osaltaan selittää tuon.

Asennukseen liittyvää joutuu miettimään, että käytänkö laddomatia vai laitanko blazen omalla termostaatilla. Syy miksi mietin, on termostaatin sijainti. Se on "kylmän" tuloputken liitoksen sisällä. Toisinsanoen, vaihtoa varten pitäisi latauspumppu-kattila putki olla irroitettava.

Ajatus on uusia latauspumppu, joten laddomatin hinnaksi jäisi erotus laddomatin ja pumpun hinnan välille.

Ok, tuohon paino juttuun. Tuo tulipesän erokin jäänyt multa taas tajuamatta. Harmooni taisi olla jonkun sentin leveämpikin. Liikaa malleja menee sekaisin  ;D Mutta sitten onko tuo termostaatti liitoksen sisällä? Comfortissa liitokset 6/4" eikö ? natural plussassa kylmä 2 1/2" jonne se termari siinä laitetaan. Toki voin taas olla väärässä.Comforttia ei taida olla vielä tällä sivustolla ?

SavuaKansalle

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 91
Natural plusassa termostaatti tulee alaputken muhvin sisään. Harmoonissa etupuolella luukku minkä takana termostaatti.

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 70
Natural plusassa termostaatti tulee alaputken muhvin sisään. Harmoonissa etupuolella luukku minkä takana termostaatti.
 
Mutta missä se on Comfortissa? Comfortin kuvissa lähdöt kumminkin 6/4" molemmat , joten ei tule tuollaista muhvia kuin natural plussassa. Toki oon voinut kattoa taas väärää kuvaa :)

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
 
Mutta missä se on Comfortissa? Comfortin kuvissa lähdöt kumminkin 6/4" molemmat , joten ei tule tuollaista muhvia kuin natural plussassa. Toki oon voinut kattoa taas väärää kuvaa :)

Näyttäisi olevan tuon alalähdön sisällä. En hoksaa kuvasta sitä täysin, mutta voisiko olla joku muhvi, jonka takana termari on.

Lähtö on 2 1/2" ja termarin jälkeen 6/4" (1 1/2")

Miten sen nyt tekee, että saa huollettua  ???
« Viimeksi muokattu: 07.03.2023-12:30 kirjoittanut Puupate »
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

tenhok

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 61
Jos laittaisi esimerkiksi hanan ja putki juntturin alaputkeen ennen termostaatia.
Blaze harmony 33 lambda / 2500l.

Puupate

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 168
Niin, voisi olla ajatusta. Sulut laitan molemmin puolin jokatapauksessa huollon kannalta. Nappaa vaan kahvat irti ettei mene kiinni epähuomiossa.
Blaze Comfort 30 Lambda puukattila

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 70
Näyttäisi olevan tuon alalähdön sisällä. En hoksaa kuvasta sitä täysin, mutta voisiko olla joku muhvi, jonka takana termari on.

Lähtö on 2 1/2" ja termarin jälkeen 6/4" (1 1/2")

Miten sen nyt tekee, että saa huollettua  ???

Sulla taitaa jo olla paremmat kuvat kuin nuo netin esitteet. Noista esitteistä se ei mielestäni selviä. Natural +:n kuvaa ihmettelin Tarvaiselle, että mikä ihme on 2 1/2" lähtö, mutta siellähän se termari kuulemma luuraa. Comfortis tuo lähtö on ilmoitettu ihan normisti 1 1/2" , mutta jos sinä sen tiedät , että siellä se termari on samanmoisen muhvin alla, niin sitten se on. Mainokset ja niiden mitat ei siten ole ihan yhteneväisiä. Tai eipä noita termareita , nyt sen kummemmin kait edes esittellä missään. Periaate kyllä, mutta ei oikein muuta.

Aikoinaan kun mun valupata asennettiin niin tuollaiseen muhviin silloinen putkimies asetti nuhvin termostaatin yläputkeen. Kesti kait korkeintaan viikon, kun aluksi yritettiin vapaakierrolla, mutta keitti heti. No eipä ole tullut sitten termaria vaihdettua  ;D