Kirjoittaja Aihe: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin  (Luettu 8611 kertaa)

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Tervestä!

Tässä ollaan vaimon kanssa vaimon kanssa hieromassa kauppoja -82 tehdystä okt:sta. 160 neliöä asuinpinta-alaa. Ilmalämmitys, jonka lähteenä joko sähkö tai puu. Varaajassa 2500 litraa ladattavaa, merkistä ei hajua kun en ole löytänyt ulkokuoresta toistaiseksi merkintää. Lisäksi kyljessä pienempi about 150litranen sähkövaraaja, josta käyttövesi tulee. Tällä hetkellä puuta polttaa Jämän yläpolttokattila, jonka tehoksi tyyppikilvessä kerrotaan 20-40kw. Ollaan jo talossa vuokralla kun kauppahommat kesken ja tässä on nyt alku"talven" saanut ihmetellä lämmityshommia. Yläpolttoinen ei oikein houkuta, turhan työläs. Maalämpökin toki vielä listoilla on mutta tällä hetkellä ajatuksena se, että mieluummin käyttäisin rahaa muuhun remonttiin kuin maalämpöön. Pari pohdintaa, johon ajatuksia kaipaisin:

-Kuinka paljon tehoa tarvitaan käänteispalokattilaan ko olosuhteissa? Haaveena siis jokin sellainen, että pannuhuoneessa tarvisi käydä paukkupakkasilla aamuin illoin. Molempien vuorotyö hieman sotkee tasaista lämmitysrytmiä.

-Onko varaajan litramääriä tarpeen kasvattaa vai pärjääkö tällä? Ilmalämmitykselle menevä vesi on mittarin mukaan näillä maks -10 pakkasilla ollut 50c:n luokkaa. Eikös tämä tee myös vaihteluväliksi 50-95c? Ainakaan talvipakkasilla ei ymmärtääkseni kannata tuon kylmemmäksi varaajaa päästää jotta lämpöä piisaa?

Appivanhemmat tässä on ennen asunu ja heiltä tätä ollaan ostamassa. Appiukko on lämmitellyt tyylillä puuta pesään ja odotellaan, joten sieltä suunnalta ei isoa tietoa asiaan löydy. Sähkölaskuista päätellen myös suurin osa ajasta ihan puhtaasti sähköllä lämmittäen. Tässä pari päivää itse lueskellut aiheesta ja jokseenkin alkanut asiaa hieman hahmottamaan. Puuta toki joutuu tekemään mutta lähtökohtaisesti en pidä sitä vielä ongelmana. Ainahan sitä voi myöhemmin systeemiä muuttaa automatisoituun suuntaan jos innostuukin isommin reissaamaan tms. 

« Viimeksi muokattu: 22.11.2020-19:24 kirjoittanut Raikali »

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 526
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #1 : 23.11.2020-12:54 »
-Kuinka paljon tehoa tarvitaan käänteispalokattilaan ko olosuhteissa? Haaveena siis jokin sellainen, että pannuhuoneessa tarvisi käydä paukkupakkasilla aamuin illoin. Molempien vuorotyö hieman sotkee tasaista lämmitysrytmiä.

-Onko varaajan litramääriä tarpeen kasvattaa vai pärjääkö tällä? Ilmalämmitykselle menevä vesi on mittarin mukaan näillä maks -10 pakkasilla ollut 50c:n luokkaa. Eikös tämä tee myös vaihteluväliksi 50-95c? Ainakaan talvipakkasilla ei ymmärtääkseni kannata tuon kylmemmäksi varaajaa päästää jotta lämpöä piisaa?

Onko tietoa kuinka paljon vuorokauteen menee sähköä pakkasella tai aavistusta kuinka paljon palaa puuta jos pelkästään sillä lämmittää? Lähtökohtaisesti tuo kattilan varastopesän tilavuus kertoo tarvitseeko miten usein pannuhuoneessa käydä.

2500 litran varaajassa 45 asteen hysteressiin mahtuu  135 kwh (3c per aste) ja 80% hyötysuhteella toimivalla pannulla tuohon tarvitaan ~45 kg puuta kun lasketaan kattilan "ylösajo" mukaan. Jos nykypannulla saat esim 2/3 hyötysuhteen aikaiseksi niin kannattaa vaikka mittailla puumääriä muutama päivä. 4 kWh/kg on puussa energiaa. Lähtökohtaisesti veikkaan että siinä talossa menee vähemmän kuin omassa kun talo on uudempi vaikka neliöitä on enempi. Oman rintsikan lämpötehontarve on suunnilleen

0c 3 kW ja siitä 1 kW lisää viittä pakkasastetta kohden eli -15c 6 kW ja -30c 9 kW

tuossa on käyttäjien mittailuja kuinka monta kiloa kerralla mahtuu puuta pesään joten siitä voi hahmotella millaista pannua voisi kohteeseen katsella. Aika harvassa pienempitehoisessa kattilassa on noin suurta varastopesää, taas suurempitehoisten kanssa varaaja tulee nopeasti täyteen ja sitten pannut lähtevät katkokäynnille.

http://www.puulammitys.info/index.php?topic=268.0

Toisaalta tuo 50c on varaajan yläpäässä niin pitkään kun varaajassa lämmintä vettä on jos lähtö on ihan ylhäältä ja paluu alas eli varaajaan mahtuu paljon enempi kuin tuo mainittu 135 kWh. Onko varaajassa monta lämpömittaria? Tuossa havainnoinen lämpökameravideo varaajan lämmittämisestä.

https://www.youtube.com/watch?v=Ttj-t6q5czk

Onko varaajassa käyttövesikierukkaa? Tuo käyttöveden lämmitys sähkövaraajan kanssa kannattaa tehdä varaajan kautta jossa vesi esilämpenee valmiiksi. Kesäisinkin varaaja on kuitenkin 20c paikkeilla ja siinä kylmä vesi haalenee ennen kv varaajaan menoa.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #2 : 23.11.2020-17:07 »

Vuorokauden tarve on vielä mittailun alla. Oikeastaan nyt vasta alkanut asiaan kiinnittämään enemmän huomiota kun tutustuin näihin käänteispalokattiloihin. Magan hinta/laatu tällä hetkellä houkuttelee, voisi samalla vaihtaa myös ilmalämmityskoneen nykyaikaisempaan todennäköisen budjetin rajoissa.

Varaajassa on 2 mittaria, ylhäällä ja alhaalla. Aikaisemmin ihmetystä herätti se kun ylämittari näytti 60c ja kiertoon meni silti vain 40c. Hetken lämmittelyn jälkeen kiertoonkin meni jo 50c. Täytyy seurata tätä nyt hieman ajatuksen kanssa tarkemmin. Lähtö on ainakin yläosassa kun siellä lähtevän veden mittarikin on.

Oletettavasti varaajassa on käyttövesikierukka kun alkuperäisessä kokoonpanossa myös lämmin vesi tuon ison varaajan kautta on tullut.

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 526
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #3 : 23.11.2020-20:46 »
Varaajassa on 2 mittaria, ylhäällä ja alhaalla. Aikaisemmin ihmetystä herätti se kun ylämittari näytti 60c ja kiertoon meni silti vain 40c. Hetken lämmittelyn jälkeen kiertoonkin meni jo 50c. Täytyy seurata tätä nyt hieman ajatuksen kanssa tarkemmin. Lähtö on ainakin yläosassa kun siellä lähtevän veden mittarikin on.

Kiertoon lähtevä vesi on varmaan shuntattu? Eli lähdössä on joko manuaalinen 3-tie venttiili tai sitten joku automaatti (ouman, automix jne) mikä säätää lämmitykseen lähtevän veden esimerkiksi ulkolämpötilan mukaan ja ohjaa sekaan lämmityksen paluusta tulevaa haaleaa vettä.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #4 : 23.11.2020-20:58 »
Kiertoon lähtevä vesi on varmaan shuntattu? Eli lähdössä on joko manuaalinen 3-tie venttiili tai sitten joku automaatti (ouman, automix jne) mikä säätää lämmitykseen lähtevän veden esimerkiksi ulkolämpötilan mukaan ja ohjaa sekaan lämmityksen paluusta tulevaa haaleaa vettä.

Oumanilla tuota ohjataan joo ja shuntattu on. Tuossa ihmetystä siis herätti se, että kämppä oli viilentynyt yön aikana kovasti ja vasta lämmityksen aloitettuani alkoi myös lähtevä vesi lämpeämään. Lienee säätötekninen asia. Sisälläkään ei yhtään termostaattia ole järjestelmän ohjaamiseksi. No, täytyy näitä ihmetellä sitten asiantuntijan kanssa rempan yhteydessä

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 526
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #5 : 24.11.2020-21:59 »
Kyllähän sen varaajan yläpäässä olevan lämpöistä vettä pitäs lähtee myös lämmityskäyttöön jos shuntti on auki. Toki voihan varaajan  ylämittari olla rikki. jos lähtee helposti irti niin laita kattilaan ja katso missä lämmössä alkaa vesi kiehumaan.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 71
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #6 : 28.11.2020-20:29 »
Oumanilla tuota ohjataan joo ja shuntattu on. Tuossa ihmetystä siis herätti se, että kämppä oli viilentynyt yön aikana kovasti ja vasta lämmityksen aloitettuani alkoi myös lähtevä vesi lämpeämään. Lienee säätötekninen asia. Sisälläkään ei yhtään termostaattia ole järjestelmän ohjaamiseksi. No, täytyy näitä ihmetellä sitten asiantuntijan kanssa rempan yhteydessä

Palaako Oumannissa valo, että maksimi säädöillä mennään ? Olisko Oumanni laitettu kiinni suntin ollessa väärässä kohdassa?. Ei kait noissa muuta "termostaattia" Oumannin lisäksi käytetä. Tai mulle putkari vuonna 2000 laittoi käsishuntin ja sanoi, että tällä pärjäät. Joo ... aamu yöllä kääntämään shunttia että tarkenee :( Puulämmitys ja liian pieni (1000l varaaja) Tai on se ihan sopiva tuolle pannulle, mutta jähtyi ennen pakkasilla, nykyään ei pakasia kait tulekkaan.

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #7 : 29.11.2020-12:46 »

Joo Ouman ilmoittaa, että venttiili olisi täysin auki ja lämpö ei riitä. Silti ylämittarissa tänäkin aamuna oli vielä 70c. Mittari toki voi olla rikki, mutta lämmittäessä molemmat mittarit varsin loogisesti nousevat ja samoin viilentyessä laskevat.

Tuossa vuokraisännälle asiasta soittelin ja hän "tiesi" kertoa että noin sen pitääkin toimia. Ei kuulemma voikaan ottaa ylhäältä lämmintä vettä eikä ole koskaan ottanut. Sanoi itse pitäneensä sähköllä 60c kattilassa jolloin lämpö riittänyt. Ehdotin, että tuota joku kävis kattomassa niin suostui sitten asiaa selvittämään. Täytynee itsellä soitella putkari käymään jos ei muutoin etene. Ei tällänen kirvesmies-sairaanhoitaja oikein tarpeeksi ymmärrä noiden päälle.  ;D

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 526
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #8 : 29.11.2020-14:12 »
Onko siellä varaajan katossa sitten käyttövesikierukka? Voihan se olla että lämmityksen lähtö on tehty kierukan alapuolelta lähtemään jolloin yläpäässä on vielä tarjolla lämmintä käyttövettä vaikka talon lämmitykseen ei nää ihan kuumaa lähtisikään.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #9 : 29.11.2020-14:21 »
Onko siellä varaajan katossa sitten käyttövesikierukka? Voihan se olla että lämmityksen lähtö on tehty kierukan alapuolelta lähtemään jolloin yläpäässä on vielä tarjolla lämmintä käyttövettä vaikka talon lämmitykseen ei nää ihan kuumaa lähtisikään.

Tuosta käyttövesikierukasta en kyllä osaa sanoa. Toki tää vaihtoehto on mahdollinen. Vuokraisäntä ei selkeästi ymmärrä asiasta niin olis toki kiva varmuus tähän saada.

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 71
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #10 : 29.11.2020-19:25 »
Voisko tuo Oumanni olla väärässä kohdassa? Siis tökätty kiinni shuntin akseliin , akselin tai oumannin ollessa jossain muussa asennossa kuin siinä missä olisi pitänyt. Jos se verkoston vesiputki ja ylin lämpömittari on samassa paikassa niin pitäis sinne verkostoonkin saada shuntti (oumanni) auki saman lämpöistä. Tai joo tietysti jos se lämpömittari näyttää väärin. Mutta näin mitään tietämättömänä tekis mieli sanoa, että 2500 l varaaja ei ehkä ole ihan taloudellisin vaihtoehto jos kokoajan pitää olla sähkövastus säädettynä 60 asteeseen.

Mulla lämmitettävää taitaa olla 180m2 ja kaikki ei todellakaan ole mitään A energialuokkaa. Varaaja on vaan 1000 litraa, mutta mielestäni ihan riittävä tuolle pannulle, että koko ilta ei kulu pannuhuoneessa. Tosin kun lämpötila laskee nollan alapuolella alkaa vaatia jonkin asteista lämmitystä kahdesti päivässä, mutta sähköä yritän silloin kyllä kaihtaa.

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 526
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #11 : 29.11.2020-23:05 »
Tuosta käyttövesikierukasta en kyllä osaa sanoa. Toki tää vaihtoehto on mahdollinen. Vuokraisäntä ei selkeästi ymmärrä asiasta niin olis toki kiva varmuus tähän saada.

saatko otettua valokuvia systeemistä ja laitettua tänne? Kuvat tosin pitää pienentää ensin kun max 300 kb kuvia voi laittaa.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Raikali

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #12 : 30.11.2020-10:05 »
https://drive.google.com/file/d/1xQoh24hQf8u17KkSyBMllxswB3mRID6A/view?usp=drivesdk

Tässä linkissä yleiskuva. Kovin pieni tuo pannuhuone niin hankala tarkkoja kuvia ottaa. Vasemmalla näkyvässä pyöreässä reissä yläosan lämpömittari ja heti sen alapuolelta tulee putki joka menee Oumanille että käyttövesivaraajalle eteenpäin.

Tässä linkissä lyhyt videopätkä pannuhuoneesta:

https://youtu.be/Le-tIfa-9Mk

Högforssi

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 71
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #13 : 30.11.2020-15:58 »
https://drive.google.com/file/d/1xQoh24hQf8u17KkSyBMllxswB3mRID6A/view?usp=drivesdk

Tässä linkissä yleiskuva. Kovin pieni tuo pannuhuone niin hankala tarkkoja kuvia ottaa. Vasemmalla näkyvässä pyöreässä reissä yläosan lämpömittari ja heti sen alapuolelta tulee putki joka menee Oumanille että käyttövesivaraajalle eteenpäin.

Tässä linkissä lyhyt videopätkä pannuhuoneesta:

https://youtu.be/Le-tIfa-9Mk

Sanoisin ,että ota putkimies. Saako vedenlisäys hanat olla muuten varaajan yläpäähän ?

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Suunnitteluapua lämmityksen remontointiin
« Vastaus #14 : 01.12.2020-00:42 »
Veikkaanpa, että suntin kara on väärässä asennossa. Suntti on todnäk. ympäripyörivä, ja tollasen Oumanin karan sovittimen rihlaus on 45 asteen välein. Samassa karassa myös viisari, samalla jaolla.

Tollasen Ouman EH-80:n oikeassa päässä on vapaakytkimen liuku, eli kun vedät sitä vaaleanharmaata liukua, niin pääset viisarista kääntämään sunttia. Kokeile saatko lähtevän veden lämpöön järkevän muutoksen min ja Max välillä.

Toi Ouman sinänsä lähtee irti ulospäin vetämällä, ja suntin karan päässä on todnäk. D-muoto, josta suntin asentoa voi alkaa tarkentamaan. Voi olla, et joku on sen Oumanin tempaissut irti, veivallut sunttia, ja tuupannut takas väärässä asennossa.
« Viimeksi muokattu: 01.12.2020-00:44 kirjoittanut AnssiKo »
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi